maanantai 24. joulukuuta 2012

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

23


Minulla on tapana ostaa joulun tiedoilla joku uusi cd-levy. Sen ei tarvitse olla varsinaista joulumusiikkia eikä edes juuri ilmestynyt levy, vaan vain joku sellainen, joka sisältää minulle uutta, inspiroivaa musiikkia. Yleensä sellainen  musiikki löytyy ihan itsestään ja virittää minua talven varalle. Tänä vuonna harhauduin jostain syystä hakoteille ja etsin nimenomaan jotakin joululevyä oikein otsa rypyssä, mutta eihän siitä mitään tullut. Sitten tajusin päästä irti ja kas, siinähän se herkkumusiikki oli nenäni edessä. Se suorastaan tarjoiltiin minulle, kun olin syksyllä kuuntelemassa parin vanhan musiikkituttuni johtamaa konserttia. Siellä esitettiin tsekkiläisen barokkisäveltäjän Jan Dismas Zelenkan musiikkia, ja sepä kolahti heti ja lujaa. Tämä Zelenka syntyi 1600-luvun jälkipuolella ja kuoli 23. joulukuuta 1745 - siis tasan 267 vuotta sitten - ja hän oli ilmeisesti sangen erikoinen ja vaikeakin heppu. Myös hänen musiikkinsa on erikoista ja persoonallista,ja uskokaa pois, se svengaa kuin hirvi. Suosittelen viimeisten joulukiireiden keskeyttäyttäjäksi noin neljän minuutin barokkialtistusta. Biisi on ensimmäinen osa messusta Missa Votiva.

lauantai 22. joulukuuta 2012

22


Neulova narttu- ja Outo lintu linnassa -blogeissa on kerrottu lastenkirjoista, jotka räätälöidään tilauksesta lapsen omalle nimelle. Blogipostauksia lukiessani muistin pitkästä aikaa, että omastakin kirjahyllystä löytyy muutama aarrekirja. Isäni on harrastanut kirjoittamista koko ikänsä, ja kun olin pieni, alle kouluikäinen, hän kirjoitti minulle kolme omaa pientä kirjaa (vai lieneekö sisarellanikin niistä omat kappaleet?). Yksi kertoo Kuu-ukosta ja kahdesta kissasta, toisessa seikkaillaan Noitavuorella ja kolmannen sankareita ovat Tuija, ukki, poro nimeltä Tuiskunsiipi sekä Virkku-koira.

"Oli monta päivää ja yötä satanut ja tuiskuttanut lunta niin, että talot olivat peittyneet melkein savupiippua myöten kinoksiin. Ihmisillä ja joillakin eläimillä, kuten poroilla, oli vaikeata tämmöisen lumenpaljouden keskellä. Mutta tuiskua uhmaten Tuijan vanha ukki, joka oli poromies, liikuskeli metsässä. Näillä retkillään hän löysi metsästä poronvasan, joka makasi puun alla melkein kuoliaaksi nääntyneenä. Se oli nälästä heikko, koska se, pieni ja hento kun vielä oli, ei ollut jaksanut kaivaa jäkälää paksun lumikerroksen alta. Ukki arveli, että tokkopa vasaparasta tulisi enää eläjää, mutta raahasi sen kuitenkin kotiin lammaskarsinan lämpimille pehkuille.

Tuija ihastui heti ensi näkemältä pieneen vasaan ja tahtoi hoitaa sitä ja kasvattaa siitä itselleen oikein ajokkaan, niin kuin ajoporoa Lapissa kutsutaan.

"No, saathan yrittää", myöntyi ukki, vaikka olikin varma, että vasa olisi kuoleman oma. Niin heikolta ja nääntyneeltä se hänestä näytti."

Tuiskunsiipi selviää kuin selviääkin, ja siitä ja Tuijasta tulee erottamattomat kumppanukset. Ukki opettaa Tuiskunsiiven vetämään pulkkaa ja pitää sitä lahjakkaana ajokkaanalkuna. Virkku-koira seuraa tapahtumia onnettomana: Tuiskunsiipi on valloittanut kaikkien sydämen eikä kukaan muista koiraparkaa. Kesällä käy niin, että kun Tuija ja Tuiskunsiipi ovat uimassa, tytöltä loppuvat voimat. Hän tarttuu Tuiskunsiiven karvoihin, mutta poro ei tajua uida rantaan, vaan kiertää päättömästi ympyrää. Silloin Virkku säntää veteen ja ajaa poron rantaan ärisemällä ja näykkimällä sen turpaa. Niin tyttö ja poro pelastuvat, ja Virkku löytää taas paikkansa perheessä. Talvella Tuija ja Tuiskunsiipi harjoittelevat ajamista ja osallistuvat ajokisaan.



"Hei, Tuiskunsiipi, pistäpäs nyt parastasi!" huikkasi Tuija ohjaten ukin neuvot tarkasti mielessään. Ja kyllähän Tuiskunsiipi pistikin parastaan heti alun alkaen. Niinpä kun Tuiskunsiiven puolimatkassa otettu väliaika kuulutettiin, oli se kaikkien suureksi ällistykseksi reilusti parempi kuin yhdenkään suosikin. Väkijoukossa kävi kohahdus ja kaikkien silmät kääntyivät napittamaan radalla vinhasti kiitävää heikkorakenteista ajokasta. Mutta eipä näyttänyt painavalta pulkassa ohjashihnaa hoiteleva ajajakaan: pieni tyttö, tuskin lapsen kengistä päässyt. Mutta jopas osasi taitavasti temput, joilla sai poron yrittämään kaikkensa. Siinä vilkaisi moni vanhempi asiantuntija hyväksyvästi hymyillen ukkiin, entiseen kuuluisaan ajokkaan kasvattajaan.

Jaksaako hento poro loppuun saakka? Se kysymys takoi jokaisen mielessä.

Kun Tuiskunsiipi oli ylittänyt maaliviivan, kovaääninen kuulutti heti, että se oli voittanut kilpailun. Onnittelijoita alkoi tungeksia voittajan ympärillä. Mutta ensiksi ehti onnittelemaan Virkku. Se nuolaisi ensin Tuiskunsiiven turpaa ja syöksähti sitten nuolemaan Tuijan suuta."

Tarina kertoo isäni ihannemaailmasta, jossa meidän perhe ei koskaan elänyt, ja Tuijasta, joka minä en ollut, mutta ihana muisto kirja on. Taitaa kirja kertoa myös jotain isästäni.

perjantai 21. joulukuuta 2012

torstai 20. joulukuuta 2012

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

19


November/Dezember 2012

Noin vuosi sitten osui ruokakaupan lehtihyllyllä silmään saksalainen Landlust-lehti, ja olen ostanut sen jälkeen muutaman numeron. Jutut liittyvät eri tavoilla maaseutuun, luontoon ja käsillä tekemiseen. Jutuissa tarkkaillaan luontoa, ihmetellään hevosrotuja, kierrellään Saksan maaseudulla ja esitellään vaikka klapikoneen toimintaa. On puutöitä, neuleita, pieniä ompeluksia, ruokaohjeita ja askartelua luonnonmateriaaleista. Jutut vaikuttavat saksalaisen perusteellisilta ja kuvat ovat kauniita ja laadukkaita. Tuntuu, että lehden maailmassa on loputtomasti aikaa pysähtyä tekemään puhdetöitä tai vaikka tarkkailemaan oravaa. 

Januar/Februar 2012
November/Dezember 2012
November/Dezember 2011

Viluvarpaan oli pakko kokeilla, miten petitossujen teko onnistuisi. Saksan taitoni ovat onnettomat, mutta onnistuihan se, kun kaiveli sitkeästi termejä nettisanakirjasta ja Dropsin sanastosta, ja sovelsi sen, mitä ei ymmärtänyt. Tossuista tuli mielestäni ihan kivat ja varmaan ne täyttävät lämmitystehtävänsä (ja ne on helppo potkaista jalasta, jos tuntuu liian kuumalta), mutta en ehkä enää ihan herkästi lähde kokeilemaan muita saksankielisiä ohjeita. Sen verran työlästä ohjetta oli tulkita. Minusta tuntui myös siltä, että saksalainen neuleohjelogiikka on erilainen kuin meillä tai sitten en vaan ymmärtänyt ohjetta tarpeeksi hyvin. Oli miten oli, erilaisia neule- ja muita puhdetyöideoita lehden sivuilta voi ainakin nappailla. Niitä löytyy täältä.




Ohje: Landlust-lehden Rote Bettschuhe mit Zopfmuster
Lanka: Brooklyn Tweedin Shelterin jämiä tästä neuleesta
Ravelryssä



tiistai 18. joulukuuta 2012

18



John McGregor: Katselin tähteä


Kuvittelen rypsipellon tilalle lumihangen ja sinisen hetken ennen pimeän tuloa.

maanantai 17. joulukuuta 2012

17


Viisi ehjää, kolme rikki poikki. Melko hyvä saalis tällä kertaa, mutta miksi en koskaan onnistu saamaan kaikkia ehjänä kotiin? Toisaalta, rikkinäiset voi murskata lämpimän kaakaon joukkoon. Se on tyttären herkkua.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

16




Islantilaiset ovat kyllä mainioita. Ja kekseliäitä. Ja ennakkoluulottomia muokkamaan perinteistään jotain uutta. Ihan heti en keksi, kuka varsinaisesti tarvitsisi pilkullista hylkeennahkaneuletta, mutta ihana tuo olisi, jos vaikka sattuisi kyyhöttämään kutomassa viileässä mökissä talvimyrskyn ulvoessa ulkona.

Neuleet ovat peräisin Vik Prjónsdóttir -yrityksestä. Tämä se vasta on söpö:


Neuleiden ideoiden takana ovat islantilaiset myytit ja saagat, ja hyljepuvun tausta kerrotaan täällä (videon alkuosassa). Villa on islanninvillaa ja kaikki työvaiheet tehdään Islannissa, niin ainakin olen ymmärtänyt. Semmoinen lähituottaminen lämmittää villaihmisen mieltä.



Jotain samantapaista hauskan hullua henkeä on minusta Aamu Songin ja Johan Olinin Salakaupan tuotteissa.


lauantai 15. joulukuuta 2012

15




Leimailin pakettikortteja. Korttipohjat ovat peräisin askarteluliikkeestä, samoin helmiäisvalkoinen mustetyyny. Kivat lumihiutaleleimasimet löysin heti viime joulun jälkeen Tukholmasta Åhlensin Muji-osaston alesta. Vihdoin niille löytyi käyttöä.

Yllättävän hyvin tuo valkoinen erottuu ruskeasta pahvista, paremmin kuin luulin. Kiva juttu.

perjantai 14. joulukuuta 2012

14


Poets of the Fall: Temple of Thought (unplugged)

(Voi että tykkään tuon Markon äänestä.)

torstai 13. joulukuuta 2012

13




Tänään on Lucian päivä ja sitä voisi juhlia sahramipullilla. Tässä resepti, joka löytyy Bonniersin Suuresta joulukirjasta (mukailin ohjetta hieman, sillä siitä puuttui taikinan nostatus). En ole valitettavasti vielä testannut näitä, mutta tosi herkulliselta vaikuttaa.

Lucia-pullat (n. 32 kpl)
  • 150 g voita
  • 0,5 g sahramia
  • 5 dl maitoa
  • 50 hiivaa
  • 2 dl ranskankermaa
  • ripaus suolaa
  • 1 dl sokeria
  • noin 2 l vehnäjauhoja
  • 1 kananmuna
  • 2 rkl sokeria

Sulata voi kattilassa. Jauha sahrami huhmareessa ja sekoita voin joukkoon. Lisää maito ja lämmitä kädenlämpöiseksi. Kaada seos suureen kulhoon.

Murenna hiiva ja lisää seokseen. Lisää ranskankerma, suola, sokeri ja puolet vehnäjauhoista. Sekoita hyvin. Lisää jauhoja vähitellen ja alusta taikina. Tarkkaile taikinan koostumuista - koko jauhomäärää ei ole pakko käyttää. Anna nousta noin puoli tuntia.

Vaivaa taikinaa jauhotetulla leivinpöydällä ja jaa se 32 osaan. Pyörittele pulliksi. Litistä pullia hieman ja leikkaa niihin kahdeksan sakaraa. Pane pullat leivinpaperille. Anna kohota puoli tuntia liinan alla, ja lämmitä sillä aikaa uuni 200 asteeseen. Voitele pullat kananmunalla ja sirottele päälle sokeria. Paista pullia noin 8 minuuttia tai kunnes ne ovat kullanruskeita.


Valoisaaa Lucian päivää!



keskiviikko 12. joulukuuta 2012

12



Harakan lauluja -blogin Minna haastoi vastaamaan jouluaiheiseen kyselyyn. Se lienee selvää, että olen jouluihminen kun joulukalenteriakin tänne blogiin väsään, mutta millainen jouluihminen?


1. Lempijoulukukka

Jaa-a. Jouluruusu on varmaan minusta se kaunein joulukukka. Paitsi, että mieluiten sanoisin talvikukka. Jouluruusuissa on vaan se hankala puoli, että vaikka lehtien ja kirjojen kuvissa näkyy tosi kauniita yksilöitä ja asetelmia, todellisuus tuntuu olevan jotain muuta. Ne pari onnetonta raukkaa, jotka olen meille joskus raahannut, ovat joko olleet huonossa kunnossa jo tullessaan tai olen onnistunut hoitamaan niitä heti niin huonosti, että kuolon kello on kumahtanut samantien. Hyasintit ovat paljon helpompia. Niistä pidän värin puolesta eniten tummista sinertävistä, mutta niissä ei ole sitä ihanaa tuoksua (ainakaan minun nenääni), joten  valitsen perusvärisen ja valkoisen hyasintin.



2. Joululaulu, joka virittää tunnelman?

Taas meinaa rysähtää pitkän selityksen puolelle... Yritän tiivistää. :) Kuten Mustikassa ja tyrnissä moneen kertaan tuli mainittua, olen laulanut kuorossa pikkutytöstä lähtien ja perinteisistä perinteisin jouluohjelmisto on vähän turhankin tuttua. Musiikki on minulle kuitenkin olennainen osa joulua, ja yksi teos, jota olen kuunnellut 90-luvulta lähtien, on Heinrich Schützin Weinachtshistorie 1600-luvulta. Stingin talvilevy If on a Winter's Night on minulle myös tosi rakas ja tuo juuri oikean talvitunelman, sillä joulu on minulle enemmän sydäntalven pimeyden ja valon juhlaa kuin sitä tontunpunaisinta joulua. Muuta mieleistä musiikkia olen jo sirotellut tähän kalenteriin ja sirottelen lisääkin.

3. Tätä jouluvalmistelua en ole jättänyt koskaan tekemättä.

Tämä kysymys tuntuu sisältävän ajatuksen, että jossain olisi olemassa yleispätevä jouluvalmistelulista ja auta armias, jos joku kohta jää ruksaamatta. Nooh, vaikka en usko sellaiseen listaan, on minulla varmaan joku sisäinen lista, joka vuosi vähän erilainen. Joku asia siltä sisäiseltä listalta jää myös aina tekemättä ja hyvä niin. Tänä vuonna en ole vielä tehnyt ainakaan uutta ovikranssia, vaikka on ollut aikeissa. Mutta hetkinen, tässähän kysyttiin, mitä en ole jättänyt tekemättä. Aina olen antanut lahjoja läheisille. Tykkään antaa lahjoja.

4. Joulun tuoksu

Kaneli, kardemumma, kynttilä, glühwein, pakkanen ja se hyasintti.


Olen huono haastamaan ketään ja aika monessa blogissa tämä haaste on jo kiertänytkin. Jos tunnet kysymykset omiksesi, ollos vapaa vastaamaan!

Vielä yksi Sting: Henry Purcellin Cold Song ihanan karheasti tulkittuna.


tiistai 11. joulukuuta 2012

11


Lealiisa Kivikari, luokkakaverini alaluokilta, on runoilija. Hän on kirjoittanut runoteoksen Maria sytyttää tulen rannalle, jonka pohjalta on tehty myös runo- ja musiikkiesitys yhteistyössä Rajattomasta tutun Soila Sariolan kanssa. Tässä kaunis ja tunnelmallinen maistiainen teoksesta, joka vie johonkin toiseen maailmaan.

maanantai 10. joulukuuta 2012

10


Vasta ihan hiljattain havaitsin, että Helsingin Senaatintorin ympäristössä tapahtuu. Opiskeluajoista asti olen käynyt sillä seudulla lähinnä kahvilassa, joskus elokuvissa ja Kiseleffin talossa silloin, kun siellä viellä oli käsityöläisiä. Hm, no joskus kävin myös antikvariaatissa, mutta kovin paljon muuta "kaupunkikuvaa elävöittävää" siellä ei tuntunut olevan. Varsinkin pikkukadut kauppatorin ja Senaatintorin välissä olivat autioita ja tyhjiä, tai siltä vaikutti. Taloissa oli toimistoja tai mitä lie eikä sisäpihoista ollut tietoakaan. Hiljattain minulla oli kuitenkin asiaa Bockin taloon - sinne osa käsityöläisistä muutti Kieseleffin talon uudistuksen jaloista - ja huomasin, että siinä lähellähän on myös Taito Shop. Ja Lapuan kankureiden liike. Joku hauskan näköinen urbaanimpi kauppakin oli ja se sama tuttu kahvila, ravintoloita ja monia muita. Kortteleiden sisäpihat ovat auenneet ja pikkukadut heränneet henkiin. Ja Senaatintorilla on nyt jouluun saakka joulutori. Tuli mieleen, että olisiko alueesta kehkeytymässä Helsinkiin jotakin vanhaa kaupunkia muistuttavaa? Ainakin alku vaikutti minusta mukavalta ja lupaavalta, ja aion tehdä toistekin asiaa sille suunnalle. Torikortteleiksi aluetta näköjään virallisesti nimitetään ja lisää tietoa löytyy täältä.

Tässä muutama kännykkäkameranäpsäisy retkeltäni.







lauantai 8. joulukuuta 2012

8




Tässä tulee kirja- ja tv-sarjavinkki, jos joulun aikaan tekee mieli lösähtää sohvalle konvehtirasia käpälänmitan päässä. Löysin syksyllä Jackson Brodie -dekkarit, jotka on kirjoittanut brittiläinen kirjailija Kate Atkinson, ja ihastuin heti. Alkukielellä kirjoja on ilmestynyt neljä, ja tähän mennessä niistä on suomennettu kaksi, Ihan tavallisena päivänä ja Kaikkien vähäpätöisin asia. Keskushenkilö on Jackson Brodie, entinen sotilas ja entinen poliisi, ja ensimmäisessä kirjassa hän työskentelee yksityisetsivänä. Kirjassa on oikeastaan monta tarinaa, myös Jacksonin oman lapsuusajan tragedia, ja aluksi teksti saattaa tuntua sirpaleiselta tai raskaalta, mutta ainakin minut tunnelma, erikoinen huumori, tarinat ja henkilöt imaisivat pian mukaansa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat enimmäkseen Cambridgeen, mikä sekin tuo oman värähdyksenä, koska olen asunut siellä jonkin aikaa 90-luvulla.



Kolme ensimmäistä kirjaa on sovitettu tv-sarjaksi, jota ei tietääkseni ole vielä näytetty Suomessa. Satuin kuitenkin syksyllä löytämään kokonaiset jaksot Youtubesta, ja katsoin ne saman tien. (Nyt niitä ei enää siellä näytä olevan, mikä ei liene ihme.) Oli miten oli, sarjan asetelmat ovat erilaiset kuin kirjoissa: Jackson asuu Edinburghissa ja hänellä on siellä etsivätoimisto ja sihteeri, ja sen sellaista tv-sarjan yhtenäisyyden kannalta kätevää. Mutta onneksi sarja on tehty laadukkaasti ja siihen on saatu samaa henkeä kuin kirjoissa. Jacksonia näyttelevä Jason Isaacs on myös nappivalinta elämää nähneeksi kehäraakiksi.

Sarjaa odotellessa...




perjantai 7. joulukuuta 2012

7





Kerä vieraili lokakuussa Kieseleffin talossa pitihän minunkin käydä nuuskuttamassa lankavalikoimaa ja tunnelmaa. Kivalta ja tyylikkäältähän siellä vaikutti. Mukaan tarttui Debbie Blissin Blue Faced Leicester Aran -lankaa kahdessa harmaan sävyssä, ja niistä syntyi tämä lämmin setti. Pipo on Rikke, jo kolmas minun puikkoiltani (silmukkamäärän vain muokkasin paksummalle langalle). Kauluri on oma raitaimprovisaatio, ja tarkka idea syntyi vasta kutoessa. Kuten näkyy, se on kudottu poikittain, ja aloitin työn tilapäisellä luomismenetelmällä (provisional cast-on), jotta alku- ja loppupään silmukat pystyi työn lopuksi päättelemään kolmen puikon päättelyllä. Lanka on muuten tosi ihanaa. Pehmeää kuin merino, mutta jotenkin jämäkämpää, ja kauluri näyttää pysyvän hyvin kuosissaan. Tykkään! Ja olivat muuten nopeita kudottavia 4,5 mm:n pukoilla, joten jotain tällaista ehtii tehdä vielä pukinkonttiin, ja aion tehdäkin.


Ravelryssä: kauluri ja Rikke-pipo

Ps. Kuvat ovat lokakuun lopulta, siksi maisema on lähes lumeton. Nyt täälläkin on vitivalkoista.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

5




Sain yhtenä päivänä sieni-idean ja kudoin pää hourussa yötä myöten. Onneksi kaapista löytyi glühweinia kaveriksi. :) Sieni kudotaan alhaalta ylös pyörönä, täytetään vanulla ja viimeiset silmukat silmukoidaan lakin huipulla. Aloitus saattaa tuntua erikoiselta, se on tuttu lähinnä kärjestä aloitettavista sukista, mutta sillä konstilla vältetään sauma. Kärpässienen langat ovat Álafoss Lopin, Pirkka-langan ja Drops Karisman jämiä.

Jos joku haluaa kutoa ikioman villasienen, kirjoitin ohjeen ja se löytyy täältä (pdf-muodossa). Lisään ohjelinkin jossain vaiheessa myös sivupalkkiin. - Minun ensimmäinen, pikkuruinen neuleohjeeni, jännää!



Tämä sienihomma lähti muuten vähän lapasesta. Kävin hankkimassa lisää Lopia ja eilen syntyi kirjosieni. Jos jotakuta kiinnostaa, kuvio on Väike-Maarja Aino Praaklin Eesti lapakindad ilma laande laiali -kirjasta (ja sama löytyy myös Haaviston kirjasta numerolla 35). Mies totesi, että ihan kivoja nämä sienet, mutta niitä on jo aika monta. :)



tiistai 4. joulukuuta 2012

4

Yleensä en ole kohellussarjojen ystävä, mutta Miranda on vienyt sydämen. Olen ihan hurahtanut! Minusta siinä on kyllä sitten myös niitä syvempiäkin tasoja, kuten identiteettipohdintaa, kielileikittelyä, luokka-analyysiä ja sen semmoista. Juu on. :) Sarja on parhaillaan uusintakierroksella Ylellä, mutta englantilaisia vasta hemmotellaan, kun siellä alkaa lähiaikoinaa kolmas tuotantokausi. Muutama haukkapala sitä odotellessa:

Miranda tappelee postin puhelinautomaatin kanssa


Mirandan suklaakalenteri


Miranda lääkärissä


Ja lopuksi Gary, Mirandan tosirakkaus


maanantai 3. joulukuuta 2012

3


Teimme viime lauantaina sisareni kanssa perinteisen jouluretken ja tällä kertaa kävimme Jyväskylässä. (Junat oli onneksi saatu liikkeelle perjantain kaaoksen jäljiltä.) Pääkohde oli Toivolan vanhan pihan joulumarkkinat ja siellä tietysti Titityy. Aah ja voih, miten kivoissa ja kodikkaissa tiloissa kauppa nyt majailee ja huuh, mitä lankahoukutuksia. Kuinkas muuten. Sisko löysi itselleen ihanaa porkkanavillaa ja minä hamstrasin jouluneulomuslankaa. Eräälle saattaa tulla kiire.







Vierailimme myös Suomen käsityön museossa katsomassa Anu Tuomisen Sormenjälkiä-näyttelyä. Prosessointi taitaa olla vielä kesken minun päässäni, mutta ainakin sen osaan sanoa, että ihastuin. Tykkäsin arkisista materiaaleista, rinnastuksia, oivalluksista, pikkuruisista virkkauspiiperryksistä, huumorista. Näyttely on nyt valitettavasti sulkeutunut, mutta Tuomisen teoksia voi kurkata vaikka täältä.



Anu Tuominen: Kausityöntekijät ryhmäkuvassa, 2012


Sokerina pohjalla: pingviinitonttu. :) Lintu löytyi Sisustuskärpäsen söpöstä pikkuputiikista ja oli alunperin varis, mutta kun annoin tämän pikkujoululahjaksi poikani tyttöystävälle, siitä tuli pingviini.

Ps. Tonttulakin kudoin minä.