lauantai 19. tammikuuta 2013

Sukkasia



Kudoinpa joulun aikaan parit sukat. Ensimmäiset tein pojalleni, joka tykkää käyttää paksuja sukkia löysähköissä kengissä. Minulle näiden sukkien kutominen oli yhtä déjà-vuta, sillä tein pojalle tismalleen samanlaiset sukat, samasta langasta ja samanvärisenä, jo viime vuonna. Silloin vain kävi niin, että poika oli ehtinyt hukata sukat jo viikon päästä valmistumisesta ja se niistä sitten. Kun 17-vuotias tuli ennen joulua kysymään, voisinko mitenkään tehdä uudet samanlaiset, kun ne olivat niiiin kivat, tietysti lupasin! Ja hei, nämä ovat yhä tallessa. :)


Punaiset sukat kudoin synttärilahjaksi 100-vuotiaalle. En osaa sanoa, kummasta on enemmän iloa vanhukselle, sukista vai torkkupeitosta (molempi parempi!), mutta kyllä KELA olisi mielestäni voinut keksiä jonkin muun säästökohteen, jos sellainen tarvittiin. Nih.


Ohje: Perussukat kärjestä aloitettuna, tiimalasikantapää & resorin reuna joustavalla päättelytavalla (Jeny's Stretchy Bind-Off)
Langat: Louhittaren luolan Pohjan akka, väri Valaan laulu, ja Cascade 220 Superwash Sport, punainen 893
Ravelryssä: 17-vuotiaan sukat ja 100-vuotiaan sukat

2 kommenttia:

  1. Vai tuollainen päätös kelalta. Olipahan taas kunnioitettavaa *hmph*

    Kivan näköisiä perussukkia. Toi valaan laulu on minusta ihana nimi. Kaunis on värikin, mutta nimi vie sen kyllä ihan uudelle tasolle.

    VastaaPoista
  2. Niinpä, kaunis nimi on turkoosilla langalla ja kaunis on värikin. Se ei ole varsinaista sukkalankaa ja sen näkee sukkien nuhjuisuudesta (en huomannut sitä kuvia kiireessä ottaessani!), mutta eipä tunnu poikaa haittaavan. :)

    VastaaPoista