tiistai 22. tammikuuta 2013

Talven satoa


Olen hommaillut viime aikoina villasienten parissa. Olen muokannut alkuperäistä ohjetta, piirtänyt kirjosienen lakin kaavion, kutonut uuden kirjosieniversion, kirjoittanut englanninkielisen ohjeen ja lisännyt kirjosienen kaavion ja ohjeen myös suomenkieliseen versioon. Olen myös sählännyt Ravelryssä ja perustanut sinne ohjekaupan. Mikään hieno designer en kuvittele olevani, mutta halusin kokeilla ohjeen kirjoittamista englanniksikin, ja mikä olisi sen parempi paikka jaella ohjettaan kuin Ravelry. Kaupan perustaminen ei kyllä sujunut ihan ilman otsan rypistelyä, mutta lopulta onnistuin kuin onnistuinkin lisäämään sekä suomenkielisen että englanninkielisen ohjeen suoraan Ravelrystä ladattaviksi PDF-ohjeiksi. Jei! 

Villasienten paras satokausi lienee jo ohi tältä talvelta, mutta jos jollekulle sattuu joskus sellainen mielentila, että tekee mieli kutoa jotain pientä ja hassua, olkaapas hyvät. Myös sivupalkin ohjelinkki johtaa nyt Ravelryyn.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti