torstai 22. toukokuuta 2014

Sama mutta eri


Moni on vuosien varrella sekoittanut meidät siskokset, vaikka mehän ollaan ihan erinäköisiä, eikös ollakin? Tämä on siis sisareni Saija. Paidan malli sen sijaan on lähes sama kuin edellisessä postauksessa. Mutta ei ihan sama. Lankakin on eri laatua.


Halusin kokeilla, kuinka kehittelemäni laatikkopaita onnistuisi Holstin Supersoftista, joka on hieman paksumpaa kuin Isagerin Spinni. Tein koetilkun samanpaksuisilla puikoilla (3,5 mm) kuin edellisen paidan "pääpuikot", ja tilkkusessa tiheys osui hyvin lähelle alkuperäistä. Mutta eihän pieni tilkku kesää tee. Tosielämän röijyä tikuttelin sen verran rennolla meiningillä, että löysempää neulostahan siitä rupesi syntymään. Ja samalla vähän vähän isompaa paitaakin, koska olin käyttänyt samoja silmukkamääriä kuin Spinni-versiossa. Hihojen silmukkamäärää pienensin kuitenkin reippaasti. Ekassa paidassa hihojen yläosaan jäi turhaa väljyyttä ja lörpsötystä.


Valmistuihan paita lopulta pienten säätöjen jälkeen, ja ihan kiva siitä tulikin. Olisin hyvin voinut pitää sen itsekin, mutta kun Saijalla on sopivasti synttärit nyt toukokuussa ja malli tuntui miellyttävän pienen tiedustelun perusteella, päätin antaa paidan eteenpäin. Saija, toivottavasti löydät paidalle käyttöä!




Malli: laatikkopaita omasta päästä, versio 2
Lanka: Holst Supersoft (100% villa), yhteensä 324 g; värit Topaz (vaaleampi) 178 g ja Marlin 146 g
Puikot: Addin alumiinipyöröt 3,5 ja 3,25 mm


Ps. Pahoittelen paidan ryppyjä. Joku oli käynyt pingotuksen aikana siirtämässä alustana toimivan, osiin leikatun jumppamaton palasia, ja kuvat piti silti vaan ottaa juuri silloin, kun satuimme olemaan Saijan kanssa samassa paikassa.


6 kommenttia:

  1. Kiitos, siukku, kerran! Paidalle löytyy varmasti käyttöä, kunhan kelit viilenevät, minkä en totisesti toivo tapahtuvan piitkään aikaan. Mutta se ei johdu paidasta.

    VastaaPoista
  2. Siis VIELÄ kerran. Mä en ole mobiiliyhteensopiva...

    VastaaPoista
  3. Olen yrittänyt muutaman kerran kommentoida tuolta chromen puolelta onnistumatta, höh. Piti tulla tänne firefoksiin kokeilemaan.

    Hyvin toimii sinisenäkin tuo mainio malli. On teissä kyllä jotain samaa, siis siskossasi ja sinussa, mutta ette työ kyllä ihan identtisiä ole :). Veljeni ja minä ollaan kyllä ihan erinnäkösiä vaikka tiettävästi on samat vanhemmat :)

    VastaaPoista
  4. Anteeksi AnniKainen ja Hepsi, että on jäänyt vastaamatta! Poden pahaa neulejumia eikä ole siksi tullut käytyä täällä blogissakaan.

    AnniKainen, outoa, että ei ole toiminut chromella. Minäkin käytän sitä ja sekä postausten tekeminen että kommentointi onnistuu. En siis osaa ollenkaan sanoa, mistä toimimattomuus voisi johtua.

    Hepsi, kiitos! :)

    VastaaPoista